Suomalainen ruokajärjestelmä jatkaa luonnon riistoa, vaikka tutkimus osoittaa ratkaisujen olevan jo käsissämme. Tuoreen yliopistotutkimuksen mukaan jopa viidennes ruokaan käytetystä rahasta valuu ravitsemuksellisesti tarpeettomiin ja ympäristöä kuormittaviin tuotteisiin. Samalla tutkimus paljastaa, ettei ekologisempi ruokavalio ole hinnasta kiinni, vaan poliittisista rakenteista. Ruokapolitiikan logiikka toistaa metsätalouden kaavaa: taloudelliset intressit ohittavat luonnon ja tulevien sukupolvien hyvinvoinnin.

Viidennes suomalaisten ruokaan käyttämästä rahasta valuu tuotteisiin, jotka ovat ”ravitsemuksellisesti tarpeettomia” ja samalla ympäristöä kuormittavia. Kuva David Adam Kess CCO 4.0

Miksi suomalainen ruokajärjestelmä jatkaa luonnon riistoa

– vaikka ratkaisut ovat jo käsissämme?

JP (Juha-Pekka) Väisänen

Suomalainen ruokapolitiikka toistaa samaa kaavaa kuin metsäpolitiikka: luonnonvarat valjastetaan talouden koneistolle, ja ekologinen todellisuus lakaistaan maton alle. Tuore (9.2.2026). Helsingin ja Tampereen yliopistojen sekä Luonnonvarakeskuksen tutkimus repii tämän itsepetoksen auki. Se osoittaa, että jopa viidennes suomalaisten ruokaan käyttämästä rahasta valuu tuotteisiin, jotka ovat ”ravitsemuksellisesti tarpeettomia” ja samalla ympäristöä kuormittavia. Tutkimuksessa todetaan: ”Ruokaostojen ympäristövaikutuksista suuri osa oli peräisin näistä tuotteista, esimerkiksi ilmastovaikutuksesta keskimäärin yli viidennes.” Tämä ei ole vain ravitsemuskysymys – tämä on kuva Suomesta, joka ei halua katsoa kulutuskulttuurinsa ekologista varjoa.

Kun tutkimus avaa, että makeiset, virvoitusjuomat, alkoholijuomat ja muut ”turhat” tuotteet muodostavat merkittävän osan ilmastokuormasta, se paljastaa samalla rakenteellisen ongelman: ympäristöystävällinen ruokavalio ei ole kiinni hinnasta, vaan poliittisista valinnoista. Yliopistotutkija Jelena Meinilä kiteyttää: ”Tämä viittaa siihen, että terveyttä ja ympäristöystävällisyyttä tukeva proteiinisiirtymä kohti kala- ja kasvipainotteisuutta ei ole ensisijaisesti hintakysymys.” Silti suomalainen ruokajärjestelmä jatkaa linjaa, jossa halvin ja helpoin vaihtoehto on usein ekologisesti raskain. Sama logiikka ohjaa metsätaloutta: rakenteet ohjaavat kuluttajaa ja kansalaista kohti valintoja, jotka hyödyttävät taloudellisia intressejä – eivät luontoa.

Tutkimuksen löydökset ovat radikaaleja juuri siksi, että ne osoittavat ongelman olevan rakenteissa, ei yksilöissä. Kasviproteiineja suosivien ostoskoreissa oli enemmän kuitua, folaattia ja rautaa, vähemmän tyydyttynyttä rasvaa ja suolaa – ja silti he käyttivät proteiininlähteisiin yhtä paljon rahaa kuin punaisen lihan suosijat. Tämä kumoaa vuosikymmeniä toistetun väitteen, jonka mukaan ekologinen ruokavalio olisi elitistinen tai kallis. Se ei ole. Se on poliittisesti torjuttu. Tutkijoiden mukaan väestön ruoankulutuksen muuttamista ympäristöystävälliseen ja terveyttä tukevaan suuntaan ei voida jättää yksilöiden harteille, vaan tarvitaan rakenteellisia muutoksia.

Sama pätee metsiin: yksilöä syyllistetään, kun todelliset ratkaisut ovat poliittisissa rakenteissa, hinnoittelussa ja tarjonnassa.

Tutkimus on hälytyskello. Se osoittaa, että suomalainen kulutusjärjestelmä – ruuassa ja metsissä – on rakennettu tukemaan kerskakulutusta ja kapitalistista logiikkaa, jossa luonnonvarat nähdään loputtomina ja ihmisen rooli kuluttajana tärkeämpänä kuin kansalaisena. Jos ruokajärjestelmä pystyy muuttumaan vain rakenteita muuttamalla, sama pätee metsätalouteen. On aika kysyä: miksi poliittinen järjestelmä suojelee teollisuuden etuja, mutta ei metsiä, vesiä, ilmastoa tai tulevia sukupolvia?

Metsäkissa Nyt esittää laihan, takkuisen ja pelokkaan kissan, joka on pöydällä vasten tahtoaan ja valmis pakenemaan. Metsäkissa 2044 esittää hyvinvoivan, tuuheaturkkisen kissan, joka istuu itsevarmana ja tyytyväisenä pöydällään, kehräten. 

Susu Rytteri, Muste, paperille, 2024