Kanneltalon lähimetsässä nähdään tamperelaisen ryhmän Niin metsä vastaa -esitys. Tätä Virpi Koskelan ja työryhmän metsäutopioiden pohjalta syntynyttä esitystä on jo esitetty useissa eri metsissä. Jokainen esitys on ainutlaatuinen yhdistelmä utopiaa, ammattitaitoista ohjausta ja improvisaatiota. Kannelmäessä esitys nähdään 28.8.2026.

Kuva: JP (Juha-Pekka) Väisänen

Metsä innoittaa teatterintekijöitä

Jaana Kanninen

Tamperelaisen Legioonateatterin metsäteatteri-kollektiivi syntyi osaksi Metsäkissa2044 -projektia talvella 2024-2025, kun ohjaaja Virpi Koskela sai kasaan ryhmän metsissä tehtävästä teatterista kiinnostuneita ihmisiä. Ryhmä tutustui ja improvisoi aluksi Legioonateatterin tiloissa ja kirjoitti utopiatekstejä suomalaisista tulevaisuuden metsistä vuonna 2044. Syntyi teos, joka muuntautui aina esityspaikan, ajan ja yleisön ehdoilla.

Nyt Niin metsä vastaa -esitys nähdään Kannelmäen Mikonmäen metsikössä, jonne mennään joukolla Kanneltalolta. Tiedossa on siis jälleen ainutkertainen ympäristö.

Puut, jotka ovat teoksessa osa näyttelijäkuntaa ja näyttämökuvaa, muodostuivat ryhmälle erityisen merkityksellisiksi. Monet metsäteatterilaiset kokivat suhtautuvansa esitysprosessin jälkeen puihin eri tavalla, katsovansa niitä toisin: - Oon ihan kaupungissakin alkanut katsella ruohoa ja puita uusin silmiin. Se tuntuu minusta siltä, se on käynyt ehkä katsojillekin, sanoi Leo, yksi ryhmän jäsenistä.

Voiko esityksessä ja sitä edeltävässä prosessissa mukana oleminen todella muuttaa suhdetta metsään? Niin metsä vastaa -esityksen tekijöiden mukaan voi. - Yhteinen organismi ollaan. Suhtaudun puihinkin nyt eri tavalla. Olen nykyään intensiivisessä kontaktissa niiden kanssa, kirjoitti Laura kokemustaan pohtivassa kirjoituksessa.

Suomalainen metsänpalvojakansa

Suomalaiset ovat aikoinaan olleet pyhässä yhteydessä elämää tuovaan metsään ja sen puihin, pyhiin uhrilehtoihin. Puita palvottiin jumalien kaltaisina. Pyhät puut siunasivat vastasyntyneitä, paransivat sairaita, suojelivat taloja, tiloja ja kyliä. Puille uhrattiin, kun haluttiin välttää pahaa tapahtumasta. Mitä tapahtui puille, tapahtui ihmisille. Ennen suhde metsiin oli monin tavoin vastavuoroinen, dialoginen.

Kristinusko tuhosi pitkälti luontouskon. Kun esi-isämme ja -äitimme näkivät metsän täynnä parantavia henkiä, kristinusko tyhjensi metsät epäjumalista samalla tavoin kuin nykyinen taloususkonto tyhjentää metsäekosysteemiä monimuotoisuudesta. - Ihmisen ja metsän suhteesta on tullut puhtaasti hyötysuhde, sanoo ohjaaja Virpi Koskela. Legioonateatterin metsäteatteri-kollektiivi kysyykin, millainen on aidosti monimuotoinen metsäsuhde.

Legioonateatterin metsäteatteri-kollektiivi oppi kokemuksensa perusteella, että metsä- ja luontoyhteys on olemassa meissä edelleen, kunhan vain elvytämme sen. -Tunsin luonnon voiman, toivon etten unohda sitä. Metsän voima oli mahtava itse esityksissä, varsinkin sateessa. En ole ikinä kokenut sadetta niin. Koin, että olin itse maa ja metsä, joka otti sateen vastaan. Se oli hurjan voimakas kokemus, sanoo Aida, yksi ryhmän esiintyjistä.

Legioonateatterin metsäkollektiivi aikoo jatkaa teatterin kokemuksellista tekemistä metsissä. Yksi syy siihen on luontokato- ja ilmastoahdistus, tarve tehdä jotain konkreettista. Luontokadosta syntyvä ahdistus voi siten toimia myös käynnistäjänä uuteen, aktiivisempaan luontoyhteyteen.

Niin metsä vastaa

Dramatisointi ja ohjaus: Virpi Koskela 

Koreografia: Wilma Seppälä

Yhteislaulut ja -rytmit: Aida Dominguez ja Venla Pesonen

FB-tapahtuma

Metsäkissa Nyt esittää laihan, takkuisen ja pelokkaan kissan, joka on pöydällä vasten tahtoaan ja valmis pakenemaan. Metsäkissa 2044 esittää hyvinvoivan, tuuheaturkkisen kissan, joka istuu itsevarmana ja tyytyväisenä pöydällään, kehräten. 

Susu Rytteri, Muste, paperille, 2024