Ilves paljastaa suomalaisen metsän todellisen tilan: se menestyy vain siellä, missä metsä saa olla sotkuinen, monimuotoinen ja elävä. Helsingin yliopiston tuore tutkimus osoittaa, että tehometsätalous uhkaa suoraan suurpedon elinmahdollisuuksia tasoittamalla maisemaa ja poistamalla lahopuun. Samaan aikaan Maa-‑ ja metsätalousministeriö ajaa muutoksia, jotka heikentäisivät luonnonmetsien suojelua ja kaventaisivat ilveksen liikkumatilaa entisestään. Kysymys ei ole vain metsäpolitiikasta – vaan siitä, kenen ehdoilla suomalainen metsä tulevaisuudessa elää.

Metsäkissa2044-hankkeen tunnuksessa on ilves. Piirustus ja kuva Susu Rytteri.

Kenen ehdoilla metsä elää – ilveksen vai tehometsätalouden?

JP (Juha-Pekka) Väisänen

Miksi suomalainen metsäpolitiikka yhä kuvittelee, että metsä on talouskone, vaikka tutkimus toisensa jälkeen osoittaa, että elävä metsä tarvitsee lahopuuta, rytmiä, kaaosta ja monimuotoisuutta? Helsingin yliopiston tuore ilvestutkimus ravistelee jälleen kerran käsitystä metsistä pelkkinä kuitupelloiksi tasoitettavina resursseina. Ilves – tuo metsän varjoissa liikkuva suurpeto – paljastaa, millaista metsää elämä todella tarvitsee. Tutkimuksen mukaan ilves suosii ”metsiä, joissa on lahopuuta, kaatuneita runkoja ja vaihtelevaa maastoa”, eli juuri niitä rakenteita, jotka tehometsätalous pyrkii järjestelmällisesti poistamaan. Kun metsän monimuotoisuus katoaa, katoaa myös sen huipulla väijyvä peto.

Ilves on tehnyt Suomessa hiljaisen paluun: 1900‑luvun alun uhanalaisesta harvinaisuudesta on kasvanut noin 3 500 yksilön vahva kanta. Se on yksi Euroopan elinvoimaisimmista. Mutta vahvuus ei ole sattumaa – se on seurausta siitä, että ilves on sopeutuja, joka tasapainoilee ihmisen muokkaamien alueiden ja luonnontilaisten metsien välissä. Tutkimuksessa analysoitiin vuosien 2016–2020 riistakolmioaineistoa, ja tulos on selvä: ilves menestyy vain, jos metsä saa olla metsä. Se tarvitsee piilopaikkoja väijymiseen, rikkonaista maastoa ja lahopuuta – ei tasattuja, ojitettuja, yksipuolisia puupeltoja. Etelä‑Suomessa ilves joutuu jo nyt hyödyntämään pellonreunojen kapeita suojakaistaleita, koska avoimilla alueilla väijyminen on lähes mahdotonta. Kuten Helsingin yliopiston tutkija Francesca Malcangi toteaa: ”Etelä‑Suomessa ei ole harvinaista nähdä ilvestä syömässä peuraa avoimella pellolla, mutta se onnistuu vain, koska metsän rippeet tarjoavat vielä jonkin verran suojaa”, sanoo Malcangi.

Ministeriön linja kiristää myös ilveksen elinoloja

Maa ja metsätalousministeriön tuore hyökkäys luonnonsuojelua vastaan – yritys muuttaa boreaalisen luonnonmetsän määritelmää ja siirtää 70 000 hehtaaria todellisia luonnonmetsiä suojelun ulkopuolelle – ei ole vain hallinnollinen kiista. Se on suora isku myös ilveksen elinmahdollisuuksia vastaan. Helsingin yliopiston tutkimus osoittaa, että ilves tarvitsee lahopuuta, rikkonaista maastoa ja luonnontilaisia rakenteita väijyäkseen ja liikkuakseen. Juuri nämä piirteet katoavat ensimmäisenä, kun metsät määritellään uudelleen talouskäytön ehdoilla. Ministeriön linja ei siis ainoastaan heikennä luonnonmetsien suojelua – se kaventaa myös ilveksen liikkumatilaa ja uhkaa sen tulevaisuutta Suomessa. Kun poliittinen valta pyrkii kirjoittamaan metsän määritelmän uusiksi, se kirjoittaa samalla uusiksi myös sen, millaisessa metsässä suurpeto voi selviytyä.

Ilveksen elinympäristövaatimukset paljastavat karun totuuden suomalaisesta metsänhoidosta: kun metsärakenne yksinkertaistuu, myös ilveksen tulevaisuus heikkenee. Uusi tutkimus varoittaa, että jos tehometsätalous jatkaa lahopuun poistamista ja maiseman tasapäistämistä, ilveksen elinolot voivat romahtaa nopeasti. Sama uhka koskee myös sen saaliseläimiä – metsäjänistä, metsäkaurista ja valkohäntäpeuraa – joiden liikkeet ja elinympäristöt kytkeytyvät metsän rakenteeseen. Ilves on ekosysteemin peili: kun sen liikkumatila kapenee, koko metsän terveys on vaarassa. Silti suomalainen metsäpolitiikka jatkaa puhetta ”kestävästä metsätaloudesta”, vaikka käytännössä se tarkoittaa yhä intensiivisempää hakkuuta ja luonnon monimuotoisuuden heikentämistä. Ilves ei tarvitse lisää metsäteollisuuden strategioita – se tarvitsee metsän, joka saa olla epätäydellinen, sotkuinen ja elävä.

Rinnakkaiselo vaatii poliittista rohkeutta

Iso‑Britannia suunnittelee ilveksen palauttamista luontoon, ja Suomi toimii esimerkkinä siitä, että suurpeto ja ihminen voivat elää rinnakkain – mutta vain, jos metsää ei alisteta yksipuoliseksi tuotantokoneeksi. Helsingin yliopiston tutkimuskoordinaattori John Loehr kiteyttää: Suomessa tehty tutkimus osoittaa, että rinnakkaiselo on mahdollista ”sekä luonnontilaisissa että ihmisen muokkaamissa ympäristöissä”, sanoo Loehr.

Tämä rinnakkaiselo ei kuitenkaan synny itsestään. Se vaatii poliittista rohkeutta, metsien rakenteellisen monimuotoisuuden puolustamista ja kapitalistisen metsänkäytön kyseenalaistamista. Ilves näyttää suunnan: metsän arvo ei synny taseessa, vaan sen kyvyssä ylläpitää elämää. Jos haluamme metsän, jossa ilves voi väijyä, meidän on uskallettava väijyä takaisin – ja kysyttävä, kenen ehdoilla metsä elää.

Metsäkissa Nyt esittää laihan, takkuisen ja pelokkaan kissan, joka on pöydällä vasten tahtoaan ja valmis pakenemaan. Metsäkissa 2044 esittää hyvinvoivan, tuuheaturkkisen kissan, joka istuu itsevarmana ja tyytyväisenä pöydällään, kehräten. 

Susu Rytteri, Muste, paperille, 2024