Suomalaisten ruokamenoista viidennes kuluu tuotteisiin, joilla ei ole ravitsemuksellista perustetta – ja jotka aiheuttavat yli viidenneksen ruokaostojen ilmastovaikutuksista. Tutkimus osoittaa, että makeisten, virvoitusjuomien ja muiden ”turhien” tuotteiden massakulutus muodostaa näkymättömän ympäristökuorman, jonka maksajiksi jäävät metsät ja vesistöt. Samalla se haastaa proteiinikeskustelun: kestävämpi siirtymä ei kaadu hintaan, vaan ruokajärjestelmän rakenteisiin. Tutkijoiden viesti on selvä – ilman poliittista ohjausta kuluttajavastuun romantisointi ei riitä muuttamaan järjestelmää, joka ylläpitää ylikulutusta.

Suomalainen ruokajärjestelmä sallii, että viidennes ruokabudjetistamme palaa tuotteisiin, joita emme edes tarvitse – samalla kun planeetta yskii ja metsät kaatuvat. Kuva: Ivan Petrović Poljak CCO 4.0.

Miksi kaupan hyllyt täyttyvät turhasta, kun ilmasto ei kestä enää yhtään?

JP (Juha-Pekka) Väisänen

Suomalaisten ruokaostojen ympäristövaikutuksista merkittävä osa syntyy tuotteista, joilla ei ole ravitsemuksellista perustetta. Helsingin ja Tampereen yliopistojen sekä Luonnonvarakeskuksen tuore tutkimus, joka perustuu lähes 30 000 S-ryhmän asiakkaan ostotietoihin, osoittaa, että makeiset, virvoitusjuomat, alkoholijuomat, naposteltavat ja muut ”ravitsemuksellisesti tarpeettomat” tuotteet haukkaavat viidenneksen ruokamenoista – ja yli viidenneksen ilmastovaikutuksista.

Tutkijoiden mukaan nämä tuotteet kattavat myös 60 prosenttia lisätystä sokerista ja lähes viidenneksen ostojen energiamäärästä. Vaikka yksittäisten tuotteiden ympäristökuorma on pieni, niiden massakulutus muodostaa hiljaisen ekologisen velan, joka kasvaa vuosi vuodelta ja jonka maksajiksi jäävät metsät, vesistöt ja tulevat sukupolvet.

Ravitsemuksellisesti turhat tuotteet muodostavat ruokajärjestelmän näkymättömän ympäristökuorman

Uusi tutkimus haastaa myös suomalaisen proteiinikeskustelun, jota on vuosia käyty kuin kyse olisi vain punaisen lihan ja kasviproteiinin välisestä vastakkainasettelusta. Todellisuudessa proteiininlähteisiin käytetty rahamäärä oli lähes sama riippumatta siitä, suosiko kotitalous punaista lihaa, kalaa vai kasviproteiinia.

Punaista lihaa suosivat käyttivät proteiiniin 1,6 euroa per 2500 kilokaloria, kasviproteiineja suosivat 1,5 euroa. ”Tämä viittaa siihen, että terveyttä ja ympäristöystävällisyyttä tukeva proteiinisiirtymä kohti kala- ja kasvipainotteisuutta ei ole ensisijaisesti hintakysymys”, sanoo Jelena Meinilä, yliopistotutkija, Helsingin yliopiston 9.2.2026 julkaistussa tiedotteessa.

Kasviproteiineja suosivien ostot sisälsivät enemmän kuitua, folaattia ja rautaa sekä vähemmän tyydyttynyttä rasvaa ja suolaa. Kalan kohdalla B12-‑ ja D-vitamiinipitoisuudet olivat korkeimmat – mutta vain, jos kala on kestävästi pyydetty tai tuotettu. Tutkimus muistuttaa, että ekologinen vastuu ei ole yksittäinen valinta vaan järjestelmä, joka joko tukee tai estää kestäviä ratkaisuja.

Tutkijat korostavat, ettei ruokavalintojen muuttaminen voi jäädä yksilöiden harteille. Ruokajärjestelmän rakenteet – tarjonta, hinnoittelu, esillepano – ohjaavat kulutusta paljon voimakkaammin kuin yksittäisen kuluttajan moraalinen selkäranka. Uudet pohjoismaiset ja kansalliset ravitsemussuositukset tarjoavat viitekehyksen muutokselle, mutta ilman poliittista tahtoa ne jäävät paperiksi.

Samaan aikaan suomalainen metsäteollisuus markkinoi itseään ilmastosankarina, vaikka ruoan kulutuksen ympäristövaikutukset osoittavat, että ongelma on paljon laajempi: koko talousjärjestelmä perustuu ylikulutukseen, jonka kustannukset sysätään luonnolle. Tutkimus paljastaa jälleen yhden mekanismin, jolla kapitalistinen talousjärjestelmä ylläpitää luonnon ja ihmisen riistoa – ja naamioi sen kuluttajan ”vapaudeksi valita”.

Kysymys kuuluu: kuinka kauan Suomi voi teeskennellä, että ekologinen muutos syntyy kuluttajan ”paremmista valinnoista”, kun samaan aikaan kaupan hyllyt pursuavat tuotteita, jotka ovat sekä ravitsemuksellisesti tarpeettomia että ympäristölle raskaita?

Tutkimuksen viesti on selvä – mutta poliittinen järjestelmä ei ole. Jos haluamme metsien, vesistöjen ja ilmaston kannalta kestävän tulevaisuuden, on lopetettava kuluttajavastuun romantisointi ja siirryttävä rakenteelliseen muutokseen. Se tarkoittaa rohkeaa puuttumista ruokajärjestelmän valtarakenteisiin, taloudellisiin ohjauskeinoihin ja siihen, miten määrittelemme hyvinvoinnin. Monelle tämä ei ole radikaalia – se on välttämätöntä.

Mutta onko suomalainen yhteiskunta valmis katsomaan peiliin ja myöntämään, että ongelma ei ole yksilöissä vaan järjestelmässä, joka ruokkii ylikulutusta ja piilottaa sen seuraukset metsien varjoihin?

Metsäkissa Nyt esittää laihan, takkuisen ja pelokkaan kissan, joka on pöydällä vasten tahtoaan ja valmis pakenemaan. Metsäkissa 2044 esittää hyvinvoivan, tuuheaturkkisen kissan, joka istuu itsevarmana ja tyytyväisenä pöydällään, kehräten. 

Susu Rytteri, Muste, paperille, 2024